top of page

Oma Tarina

Olen Niina "Ninni" Villgren. 

 

Olen toiminut yli viisitoista vuotta laaja-alaisesti varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen sekä peruskoulun eri osa-alueilla sekä terveydenhuollon eri yksiköissä lähihoitajana. 

Vajaa kymmenen vuotta sitten vaihdoin alaa teolliseen prosessituotantoon. Tuona aikana olen saanut nähdä monipuolisesti työelämän eri osa-alueita. 

Viimeiset ajat olen toiminut henkilöstöhallinnon työtehtävissä teollisuuden sektorilla.

​

Olen kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä luonnon hyvinvoinnista.

​

Koska maailmassa on paljon uutta ja kiinnostavaa, olen pyrkinyt jatkuvan oppimisen tavoin kehittämään ja kasvattamaan omaa osaamistani. Näin ollen vuonna 2013 kouluttauduin hyvinvointivalmentajaksi. 

Olen suorittanut ensiapukursseja, työhyvinvointikortin, työturvallisuuskortin, sähköturvallisuuskortin sekä työsuojelun perus- ja jatkokoulutuksen vuosina 2016-2019.

Valmistuin restoratiiviseksi työyhteisösovittelijaksi vuonna 2021 ja 

psyykkiseksi valmentajaksi alkuvuonna 2022.

Olen myös suorittanut työ- ja organisaatiopsykologian opinnot (60op) sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot (25op) että ergonomian perusopinnot (25op) avoimessa yliopistossa. 

 

Opintoihini kuuluu vuosilta 2022-2024 myös

Luontojoogaohjaaja, luontovalmentaja, Ekoterapeutti

HLF-rentoutusohjaaja

Kasvojoogaohjaaja (taso1)

Akupainantahoitaja

Kuivakuppaus- sekä intialainen päähieronta

Talviuintiohjaaja (Suomen Latu)

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti

Hypnoterapeutti

Työohjaajan opintoja (STOry) vuoden verran. Koulutus päättyi kouluttajan toimesta. Päättötyö ja harjoittelut suoritettu sekä kaikki itsenäisesti opiskeltavat osiot

Yrittäjän ammattitutkinto

Liiketoiminnan erikoisammattitutkinto, osaamisala henkilöstöhallinto

Metsämieli- sekä LuoVi-vetäjä (GreenCare)(syksy 2023)

Joogaterapeutti (2024)

DanceFitYoga-ohjaaja

 

Tulevaisuudessa tarkoitus olisi kartoittaa vielä osaamista unen, ravitsemuksen puolelle. Samoin toiveena olisi tulevaisuudessa lisätä omaa osaamista ympäristö- ja ekopsykologiasta, luonnontieteistä, liiketoiminnasta sekä filosofiasta joko ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa

titta lehtinen-6v1.png
IMG_20201024_150005_769_edited.jpg

Haluan tarjota omalta osaltani kokonaisvaltaisia toimintamalleja löytää avoimen vuorovaikutuksen sekä luontoyhteyden avulla yksilön paras mahdollinen potentiaali ettää mahdollisuus elää oman näköistä elämää niin työelämän kuin henkilökohtaisen elämän kontekstissa. 

​

Kun yksilö voi hyvin, on hänellä resursseja jakaa hyvää oloa ympärillä oleville. 

bottom of page